Johan kuluukin aika huomaamatta ohitse. Näin kai siinä käy, kun pitää aina puolen vuoden asiat hoitaa ja läheisten kanssa viettää aikaa kuluneiden kuukausien edestä yhden pienen loman aikana.
On kyllä ollut hassu huomata, miten tottunut sitä jo onkin uusiin tapoihinsa. Enpä taida edes uskaltaa ajatella, millaista on/olisi palata Suomeen vaikkapa kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Vaikka kai sitä taas tottuisi tähänkin menoon. Eri asia sitten haluaako sitä ihan kaikkiin piirteisiin ja tapoihin itseään uudestaan totuttaa.
Jo CDG kentällä Suomen konetta odotellessa tuli ensimmäiset muistutukset enemmän ja vähemmän rakkaista kansallispiirteistä. Konetta odoteltiin erillisessä aulassa, paikalla oletettavasti lähinnä vain suomalaisia. Ensin iski hämmennys, jokin tässä kuvassa on pielessä. Muutama perhe, toistakymmentä pariskuntaa ja kourallinen yksin matkustavia. Ja puolen tunnin täydellinen hiljaisuus. :) Kaiken hälyn ja hölinän jälkeen tämä tuntui kyllä mukavalle, hassun kaukaisesti kodikkaalle.
Jonottaessani käsimatkatavaroiden kontrolliin tuli kyllä toditetuksi toinen vähemmän miellyttävä tottumus. Oman vuoroni lähestyessä aloin ottamaan läppäriä laukusta ja huivia kaulasta. Edessäni oleva nainen vielä laitteli omia tavaroitaan joten rauhallisesti siirryin linjalla eteenpäin. Ilmeisesti jollakulla muulla oli tuhoton kiire odottamaan, sillä yhtäkkiä kolmen ihmiseen takaa jonosta 35-40 -vuotias mies päätti kiilata eteeni omine tavaroineen. Ilmeisesti häntä ahdisti se puolen metrin lovi pöydällä joka jäi omieni ja edessäni olevan naisen laatikon väliin. Ei voinut kuin suu auki ihmetellä herran touhuja, luonnollisesti hämmästynyt ilmeenikään ei saanut vastakaikua, pahoitteluista nyt puhumattakaan. Samaa konetta olimme kaikki menossa odottamaan, joten teki kyllä vahvasti mieli vihjaista, ettei herra ole yhtään sen aikaisemmin Suomessa vaikka kuinka törkeästi jonossa etuilisi.
Pidän Suomesta ja suomalaisista monessa mielessä, joskus ulkomailla taitaa pieni kansallisylpeyskin nostaa tietyissä tilanteissa päätään. Aika kultaa muistot (vai miten se meni), sillä monesti Suomeen saapuessa huomaa saavansa saavillisen loskaa niskaansa jo ennen kotiovelle pääsyä. Ja ei, en puhu vain säästä.
Ranskalaisten kohteliaisuuteen tottuneena, kiitoksen, anteeksi pyynnön ja olehyvän totaalinen puuttuminen, (yleisestä huomaavaisuudesta kuten ovien auki pitämisestä nyt puhumattakaan!) saa ensimmäisenä liikenteessä kaikki karvat pystyyn. Totta kai suomalaisistakin löytyy yksilöitä, joiden sanavarastoon moiset pikkusanat kuuluvat. Ei vaan ole tullut vielä yhtään yksilöä viikon aikana vastaan. Millähän sitä selviää liikenteessä joulun ollessa päivääkään lähempänä?
Joskus muistan lukeneeni mielipiteestä, jossa ranskalaisten ystävällisyys ja kohteliaisuus nähtiin teennäisenä teeskentelynä. Itse en ole samoilla linjoilla, mutta sanottakoon kuitenkin, että kyllä se ruutinillakin tuleva kiitos ja anteeksi tekee ihmeitä ilmapiirille. Ja kannatan myös muun muassa oven auki pitämistä seuraaville, täysin motiiveistakin välittämättä.
Mutta nyt nauttimaan niistä hyvistä puolista; läheisten seurasta, hillitystä hiljaisuudesta ja tunnelmallisesta hämärästä. Mukavaa joulunodotusta kaikille! :)
On kyllä ollut hassu huomata, miten tottunut sitä jo onkin uusiin tapoihinsa. Enpä taida edes uskaltaa ajatella, millaista on/olisi palata Suomeen vaikkapa kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Vaikka kai sitä taas tottuisi tähänkin menoon. Eri asia sitten haluaako sitä ihan kaikkiin piirteisiin ja tapoihin itseään uudestaan totuttaa.
Jo CDG kentällä Suomen konetta odotellessa tuli ensimmäiset muistutukset enemmän ja vähemmän rakkaista kansallispiirteistä. Konetta odoteltiin erillisessä aulassa, paikalla oletettavasti lähinnä vain suomalaisia. Ensin iski hämmennys, jokin tässä kuvassa on pielessä. Muutama perhe, toistakymmentä pariskuntaa ja kourallinen yksin matkustavia. Ja puolen tunnin täydellinen hiljaisuus. :) Kaiken hälyn ja hölinän jälkeen tämä tuntui kyllä mukavalle, hassun kaukaisesti kodikkaalle.
Jonottaessani käsimatkatavaroiden kontrolliin tuli kyllä toditetuksi toinen vähemmän miellyttävä tottumus. Oman vuoroni lähestyessä aloin ottamaan läppäriä laukusta ja huivia kaulasta. Edessäni oleva nainen vielä laitteli omia tavaroitaan joten rauhallisesti siirryin linjalla eteenpäin. Ilmeisesti jollakulla muulla oli tuhoton kiire odottamaan, sillä yhtäkkiä kolmen ihmiseen takaa jonosta 35-40 -vuotias mies päätti kiilata eteeni omine tavaroineen. Ilmeisesti häntä ahdisti se puolen metrin lovi pöydällä joka jäi omieni ja edessäni olevan naisen laatikon väliin. Ei voinut kuin suu auki ihmetellä herran touhuja, luonnollisesti hämmästynyt ilmeenikään ei saanut vastakaikua, pahoitteluista nyt puhumattakaan. Samaa konetta olimme kaikki menossa odottamaan, joten teki kyllä vahvasti mieli vihjaista, ettei herra ole yhtään sen aikaisemmin Suomessa vaikka kuinka törkeästi jonossa etuilisi.
Pidän Suomesta ja suomalaisista monessa mielessä, joskus ulkomailla taitaa pieni kansallisylpeyskin nostaa tietyissä tilanteissa päätään. Aika kultaa muistot (vai miten se meni), sillä monesti Suomeen saapuessa huomaa saavansa saavillisen loskaa niskaansa jo ennen kotiovelle pääsyä. Ja ei, en puhu vain säästä.
Ranskalaisten kohteliaisuuteen tottuneena, kiitoksen, anteeksi pyynnön ja olehyvän totaalinen puuttuminen, (yleisestä huomaavaisuudesta kuten ovien auki pitämisestä nyt puhumattakaan!) saa ensimmäisenä liikenteessä kaikki karvat pystyyn. Totta kai suomalaisistakin löytyy yksilöitä, joiden sanavarastoon moiset pikkusanat kuuluvat. Ei vaan ole tullut vielä yhtään yksilöä viikon aikana vastaan. Millähän sitä selviää liikenteessä joulun ollessa päivääkään lähempänä?
Joskus muistan lukeneeni mielipiteestä, jossa ranskalaisten ystävällisyys ja kohteliaisuus nähtiin teennäisenä teeskentelynä. Itse en ole samoilla linjoilla, mutta sanottakoon kuitenkin, että kyllä se ruutinillakin tuleva kiitos ja anteeksi tekee ihmeitä ilmapiirille. Ja kannatan myös muun muassa oven auki pitämistä seuraaville, täysin motiiveistakin välittämättä.
Mutta nyt nauttimaan niistä hyvistä puolista; läheisten seurasta, hillitystä hiljaisuudesta ja tunnelmallisesta hämärästä. Mukavaa joulunodotusta kaikille! :)
5 kommenttia:
Asuin pari vuotta Pariisissa ja kyllä oli shokki tulla takaisin Suomeen. Ranskassa ihmiset ovat kohteliaita tai ainakin sanovat kohteliaisuussanat, pitävät ovia auki ja nostavat pudonnutta huivia tms.. Suomessa kun ei olla lainkaan samanlaisia tai ei osata sanoa edes kiitosta. Vaikka olen nyt asunut jo viitisen vuotta Suomessa Ranskan jälkeen, ottaa yhä edelleen päähän ne ihmiset, jotka eivät saa sanaa suustaan kaupan kassalla tms.
Tämä tulee aika viimetipassa... mutta
HYVÄÄ ja RAUHALLISTA JOULUA!
Catherina: Tämä on varmaan yksi niistä asioista, joihin kerran tottuessaan on vaikea palata takaisin. Ennen Pariisissa asumista en asiaan kiinnitänyt suurta huomiota, nyt tyrmistyttää jokainen töykeä käyttäytyjä. -Ja niitähän riittää.
Täytyy toivoa, että se tästä vielä hitaasti paremmaksi muuttuu... Rauhallista Joulua!
Ninnu: Suurkiitos! Oikein mukavaa ja rauhaisaa Joulua myös sinulle! :)
Minä taasen sain turistina aika ikävää kohtelua Pariisissa pariinkin otteeseen. Varsinkin mieleeni tulee todella töykeä taksikuski. Joten ei samanlaista käsitystä ranskalaisten kohteliaisuudesta. Ehkä ensi kerralla käsitykseni muuttuu.
Anonyymi: Ikävä kuulla huonoista kokemuksista. Varsinkin pahimpaan turistiaikaan "palveluammateissa" olevilta saa (ulkomaalaisena) helposti huonoa kohtelua.
Tekstilläni tarkoitin kanssaihmisten/ tavallisten tuntemattomien huomaavaisuutta muita kohtaan.
Jo muutama peruskohteliaisuus-sana ranskaksi nostaa usein palvelun tasoa. Toivottasti huonot kokemuksesi eivät toistu.:)
Lähetä kommentti