Tunteen paloa

Ainakin suomalaisiin verrattuna ranskalaiset ovat suhteellisen eläväistä (niin hyvässä kuin pahassakin) kansaa. Eivät he ehkä eteläisille naapureilleen vedä vertoja, mutta kyllä täälläkin saa suomityttö toisinaan pyöritellä silmiään ja hymyillä hiljaa itsekseen kaulahuivin uumenissa. Sekä ilon että ärtymyksen tunteet näytetään usein avoimesti, ajasta ja paikasta riippumatta. Vaikka ranskalaiset ovatkin keskimäärin hyvinkin kohteliasta porukkaa, tietyissä tilanteissa sitä ei kuitenkaan muistella.

Ulkopuolisin silmin tarkasteltuna, liikenne taitaa olla yksi suurimmista tunteiden kuohuttajista ranskalaisten arjessa. Harvassa ovat ne päivät, jolloin en olisi kuullut kadullisen autoja hakkaavaan torviaan, koska joku on päättänyt purkaa kuorman keskellä yksisuunaista katua. Ja luonnollisesti yhden aloittaessa muut yhtyvät tööttäilyyn välittömästi. Ja siten sitä torven hakkaamista vain jatketaan yhdessä. Ja jatketaan. Ja jatketaan, kunnes lopulta tie on taas auki. Todellissudessa se tukkiva auto lähtee tööttäilystä huolimatta tasan silloin, kun kuorma on purettu tai asia on hoidettu. Ilmeisesti tuo väliajan tööttäily kuuluu siis vain Pariisilaisten huvituksiin ja harrastuksiin.

Yhtään epätodennäköisempää ei myöskään ole risteyksessä jättää autoaan siihen paikkaan ja nousta ulos huutamaan kommenttejaan toiselle törttöilijälle. Myös tässä tapauksessa muu liikenne seisahtuu ja pian huuto hukkuukin muiden autoilijoihin kasvavaan tööttäilyyn...

Useimmiten kiivastuksensa avoimesti näyttävät tapaukset tuntuvat olevan 30-50 -vuotiaita herrasmiehiä. Eilen oli ilmeisesti huono päivä muutamalla muullakin (maanantai), tai sitten olin vain onnekas. Kävin vain pikaisesti asioilla, mutta siinäkin ajassa tuli todistettua painokas mielenilmaus jos toinenkin. Ensimmäinen tapaus alkoi bussin saapuessa pysäkille. Muutan muun matkaajan tavoin linja-autoa odotteli myös yksi 70-80 -vuotias herrasmies. Ilmeisesti herralla oli kiire ehtiä kyytiin ensimmäisenä, sillä hän kiiruhti jo keskelle ajokaistaa bussin vasta lähestyessä pysäkkiä. Kuski ei tästä ilahtunut, vaan huitoen kehotti herraa palaamaan pysäkille.

Heti oven auettua alkoikin kiivas väittely, joka jatkui koko matkan äänekkäänä, sillä herra siirtyi penkille purkamaan mieltään auton lähdettyä liikkeelle."Ette voi tulla keskelle tietä bussia vastaan – Älkää huitoko minulle nuori mies- Teidän todellakin pitäisi odottaa pysäkillä – Ei mitään tapoja teillä kuskeilla - … – Nykyään mikään ei ole niin kuin ennen – Antakaa jo olla - Nykyään kahvikin on niin kallista..." Hmm, ilmeisesti herralla oli siis muutama muukin asia harmittamassa mieltä. Hyvä kuitenkin, että tuli kaikki purettua kerralla, niin ei tarvitse erikseen lähteä kahvilaan ärhentelemään.:)

Toinen hieman hämmentävä tapaus sattui kaupan kassalla. Kassarouva oli ilmeisesti pyytänyt kanta-asiakas korttia ennen loppusumman lyömistä. Asioiva herra havahtui kaivelemaan korttiaan kuitenkin vasta maksaessaan. Ilmeisesti rouvalla oli päivän kompromissi-kiintiö jo täynnä, sillä keskustelu äityi puolessa minuutissa suoranaiseksi huutamiseksi ja ilkeilyksi. Rouvan ei kuulemma tarvinnut asiakkaan pillin mukaan tanssia, ja herran mielestä rouvan tehtävänä oli yksinomaan palvella hänen tarpeitaan. (kyse oli siis normaalista ruokakaupan kassasta) Keskustelun kiivastuessa herra heittämällä heitti rahat tiskiin, jolloin rouva kieltäytyi koskemasta rahoihin ja ilmoitti, että ei aio palvella herraa millään tavalla. Siinä sitä sitten seistiin hetkellisen hiljaisuuden vallassa, kunnes rouva nousi ylös, toisti, että hän ei miestä aio palvella ja poistui kylmästi takahuoneeseen…

Huh. Toisinaan sitä on ihan tyytyväinen, että kuuluu niihin tasaisen harmaisiin suomalaisiin ja voi vain sivusta seurata toisten tunteiden paloa hiljaa hymyillen.:)

*****

p.s. Kannattaa yleensä kommentoida muutamaan viimeisimpään postaukseen, vaikka asia koskisin jotakin vanhempaa tekstiä. Harmittaa huomata jälkikäteen jonkun odottaneen vastausta luvattoman pitkään. (Vanhoihin kirjoituksiin tulleita kommentteja tulee harvemmin käytyä läpi jälkikäteen.)

kuva